Skip to main content

Sami Pajari – Marko Salminen kaksikko ajoi sunnuntaina päättyneessä Kanariansaarten MM-rallissa kolmanneksi. Kauden viides osakilpailu tuotti jo neljännen kerran peräkkäin paikan palkintokorokkeelle kuohujuomaa suihkuttelemaan. Samalla Toyota Gazoo WRT2 -tiimin autokunta kohensi asemiaan MM-sarjan kokonaispistetilanteessa kolmanneksi.

Edellinen osakilpailu Kroatiassa oli suomalaisautokunnalla ollut vauhdillisesti hyvä, sen myötä Kanarialle suunnattaessa oli odotuksia vauhdin suhteen, vieläpä kun Pajari nimesi kilpailun yhdeksi suosikkikisoistaan. Kilpailu avattiin torstaina Las Palmasissa jalkapallostadionille tehdyllä yleisöerikoiskokeella. Tiukat käännökset poikkesivat melkoisesti rallin muista erikoiskokeista. Suomalaiskaksikko avasi kilpailunsa toisiksi nopeimmalla ajalla heti MM-sarjaa johtaneen Takamoto Katsutan vanavedessä.

Perjantaina ohjelmassa oli kolmen erikoiskokeen rypäs kahteen kertaan ja illalla jalkapallostadionilla peippailua uudestaan. Päivän avauspätkä näytti että Toyotan kuljettajat tulevat miehittämään kilpailun kärkisijat, koko viisikko mahtui 2,2 sekunnin sisään toisistaan. Seuraava erikoiskoe jouduttiin perumaan yleisön väärin pysäköimien autojen vuoksi. 

Aamulenkin kolmas erikoiskoe tuotti Pajarin autokunnalle kolmanneksi nopeimman ajan ja päivähuoltoon saavuttiin kilpailun kakkossijalla. Kuljettaja ei kuitenkaan ollut ajotuntumaan aivan tyytyväinen ja iltapäiväksi kokeiltiin hieman muutoksia autoon. Muutokset eivät kuitenkaan näkyneet suoritustasossa ja kärkikaksikoksi muodostunut Sebastien Ogier – Oliver Solberg alkoi hiljalleen karata kilpailun kärjessä. Illan päätteeksi suomalaisautokunta nosti stadionilla pohja-ajalla itsensä nelospaikalta kolmanneksi ohi Elfyn Evansin. 

– Päivä ei ollut lopulta niin kovin huono. Erikoiskokeet olivat mukavia ajaa, mutta ajofiilis ei ehkä ollut aivan niin hyvää kuin olisin toivonut. Tiimikaverien kesken on kovaa taistelua, harmi että iltapäivällä vähän jouduttiin antamaan siinä periksi. 

– Teimme muutoksia autoon, eivätkä ne menneet aivan oikeaan suuntaan. Kun aikaerot ovat pieniä, tekee pienikin asia jo eron. Emme ole vielä liian kaukana kärjestä, täytyy vaan koittaa painaa, tuumaili Pajari perjantain päätteeksi.

Lauantaina ajettavana oli jälleen kolmen erikoiskokeen rypäs kahdesti. Avaus ajettiin Maspalomasin lähellä saaren eteläpuolella. Pajarin keskeytettyä viime vuonna, ei hänellä ollut vauhdikkaasta erikoiskokeesta kisavauhdilla tuntumaa, pohja-aikaan eroa kertyi neljä sekuntia. 

Seuraavilla kahdella erikoiskokeella oli tarjolla kosteita, sekä suorastaan märkiä osuuksia. Ero kärkiautoihin repesi nopeasti melko suureksi ja sen myötä kilpailu näytti muodostuvan taisteluksi nelostilasta Takamoto Katsutaa vastaan.

Iltapäivällä erikoiskokeet päästiin ajamaan kuivalla asfaltilla ja vauhti parani sen myötä. Vain 5,8 sekunnin marginaali takana vaanineeseen Katsutaan lähes tuplaantui 10,4 sekuntiin.

– On ollut jälleen mielenkiintoinen päivä. Olen ehkä hieman pettynyt omaan suoritukseeni aamun lenkillä. Jostain syystä en vain löytänyt itseluottamusta puskea noissa haastavissa olosuhteissa ja menetimme aivan liikaa aikaa. Emme kuitenkaan luovuttaneet, vaan yritimme maksimoida iltapäivän lenkin, mielestäni teimme sen niin hyvin kuin pystyimme. 

– Toivon, että pystymme maksimoimaan myös sunnuntain. Odotan sitä innolla ja toivon, että saamme hyvän sään, jotta voimme todella nauttia erikoiskokeista, pohti Pajari lauantain jälkeen.

Sunnuntaille jäljellä oli vielä kaksi erikoiskoetta kahteen kertaan, mittaa niille reilut 78 kilometriä. Voittotaistelu näytti olevan Ogierin ja Solbergin välinen kamppailu, mutta sunnuntaipisteisiin halukkuutensa ilmaisi myös kolmospaikalla ollut Elfyn Evans. 

Yöllisen sateen jälkeen sunnuntain avauserikoiskokeesta pääosa oli kosteaa ja suorastaan märkää. Kärkikolmikko raapaisi aikansa 1,3 sekunnin sisälle toisistaan, Pajari oli neljänneksi nopein, mutta eroa kärkeen tuli kerralla 31,2 sekuntia lisää. Päivän toinenkin erikoiskoe oli joiltain osin kostea, mutta nyt erot pysyivät maltillisina. 

Kun aamun ensimmäinen erikoiskoe päästiin ajamaan toistamiseen, vihdoinkin kuivalla tiellä, pistettiin tulosliuskat osittain uusiksi. Kahdella pohja-ajalla aamun avannut, kilpailun toisena ollut Solberg osui kaiteeseen ja joutui keskeyttämään. Nyt Pajari – Salminen kaksikko olikin yhtäkkiä jälleen podium-sijassa kiinni. 

Kilpailun viimeisellä erikoiskokeella ei isompaa draamaa enää nähty, Pajari korjasi talteen kokonaiskisan kolmannen sijan. Sunnuntai-pisteistä tuli myös kolmanneksi korkeimmat pisteet, sekä vielä Power Stagelta neljänneksi isoimmat pisteet. Hyvän potin myötä MM-pistetilanteessa sijoitus on nyt kolmas, edellä Elfyn Evans nousi Takamoto Katsutan ohi sarjan kärkeen.

– Neljäs podium putkeen, kyllähän se maistuu. Eii viikonlopun vauhtiin täysin tyytyväinen voi olla tietenkään, ei se ollut sitä mitä odotettiin. Kiitokset tiimille. Ensi kerralla paremmin, kiteytti Pajari viimeisen erikoiskokeen jälkeen.

MM-sarja jatkuu Portugalissa soralla 7.-10. toukokuuta.